Pyynikin Trikoo – uniikki aluekehityshanke

12.9.2023

Pyynikin Trikoon kehityshankkeessa korostuvat asuntojen sijainti luonnon äärellä keskustan kupeessa, historiallinen miljöö, paikalliset yrittäjät sekä vastuullisuus.

Kiinteistökehitysjohtaja Johanna Saarivuo DEAS Asset Managementilta kertoi Pyynikin Trikoon historiasta, alueen kehityshankkeesta ja tämänhetkisestä asuntomarkkinoiden tilanteesta. Saarivuon mukaan hyvässä aluekehityshankkeessa on nähtävillä kolme menestystekijää: houkutteleva sijainti ja palvelut sekä vastuullisuus. Pyynikillä harvinaisena etuna on vielä uniikki historiallinen teollisuusmiljöö.

Vanha tehdas, uudet palvelut

Pyynikin Trikoo ostettiin Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalta vuonna 2018. 1900- luvun alussa alkunsa saanut punatiilinen teollisuusalue muodostuu useista eri vuosikymmenillä rakennetuista osista, jotka saneerattiin perusteellisesti hankkeen aikana. Osaan Trikoon vanhoista teollisuusrakennuksista on saneerattu korkealaatuisia loft-asuntoja. Ensimmäiseksi syksyllä 2020 valmistui As Oy Pyynikin Patruuna ja sen jälkeen valmistui vuoden 2022–2023 vaihteessa As Oy Pyynikin Mestari.  Yhteensä alueelle on valmistunut noin 120 uniikkia loft-asuntoa, joista tällä hetkellä on myymättä 15 asuntoa, toteaa Saarivuo. Viimeiset kaksi asuntohanketta: As Oy Pyynikin Kamreeri ja Kisälli ovat vielä suunnittelupöydällä, mutta tuovat valmistuttuaan taas lisää elämää ja asukkaita alueelle.

Alueen kaupallinen osuus valmistui pian ensimmäisen asuntohankkeen Patruunan valmistuttua ja tällä hetkellä alueen asukkaita ja matkailijoita palvelevat mm. Studiohotelli UNITY co-working-, kokous-, juhla- ja saunatiloineen, Aitoleivän aamiais- ja lounaskahvila, pienpanimo Mad Finn Brewery, Ruokakauppa Market Trikoo, Kuntosali Loaded Studio, Tampereen Konservatorion tanssikoulu, Dayspa Helmi sekä muutama pienempi Tamperelainen toimija. Alueen tyyliin sopivaa ravintoloitsijaa etsitään vielä, kertoo Saarivuo.

Pyhäjärven ja Pyynikinharjun kainalossa

Pyynikin Trikoon alue sijaitsee Tampereen keskustan kupeessa, juuri sopivan matkan päässä laajemmista palveluista. Sen välittömästä läheisyydestä löytyvät muun muassa Pyynikin uimaranta ja Harju, Varalan urheiluopisto sekä Pyynikinharjun upeat ulkoilumaastot. Hyvät liikuntamahdollisuudet ja luonnonläheisyys ovatkin seikkoja, jotka ovat kiinnostaneet asunnonostajia, toteaa Saarivuo. Pyynikille on tultu muun muassa omakotitalosta luopumisen jälkeen, koska alue tarjoaa upeine parvekkeineen ja terasseineen huoletonta asumista veden äärellä. Hyvät yhteydet mahdollistavat asumisen Pyynikillä, vaikka työpaikka olisi pääkaupunkiseudulla tai jopa kauempanakin, Saarivuo summaa.

– Hanketta alusta asti seurannut DEASin Toimitusjohtaja Sanna Puhakainen kertoo hankkeen olevan ilon ja ylpeyden aihe ihan koko kiinteistöalan toimintakentässäkin tarkasteltuna. Harvoin pääsee olemaan osallisena näin hienossa hankkeessa ja kokonaisuudessa, Puhakainen toteaa.

Vastuullinen rakentaminen

DEASilla tunnistetaan kestävän rakentamisen, ympäristövastuullisuuden ja energiatehokkuuden merkitys tänä päivänä. Lähes kaikki uudet hankkeemme ympäristösertifioidaan eli niille haetaan LEED- tai BREEAM-sertifikaattia, joka mittaa hankkeen ekologisuutta ja esimerkiksi sitä, miten energiataloudellinen se on. Tänä päivänä ympäristöasiat ovat sijoittajan ja kuluttajan näkökulmasta erittäin tärkeässä asemassa, Saarivuo sanoo. Pyynikin Trikoolle saatiin LEED Gold-sertifikaatti keväällä 2023.

Pyynikin Trikoolla erittäin tärkeää oli alueen kulttuuri- ja rakennushistorian säilyttäminen. Alusta asti suunnittelussa kiinnitettiin huomiota historiallisen ilmeen säilyttämiseen samalla, kun rakennuksista muokattiin toimiva ja nykyaikainen kokonaisuus.

Lisäksi Pyynikin Patruuna on saanut Tampereen kaupungilta hyvän rakentamisen kunniakirjan, joka on Saarivuon mielestä erityinen osoitus siitä, että vastuullisuuden näkökulmat on huomioitu kohteen kaikissa hankevaiheissa erinomaisesti.

Asuntomarkkinat nyt

-Asuntomarkkinoiden tilanne voi vaihdella suuresti eri alueilla ja kaupungeissa, ja se voi myös muuttua nopeasti talouden, korkotason ja muiden tekijöiden vaikutuksesta. Alueet, joilla on vahva työllisyys ja taloudellinen kasvu, houkuttelevat enemmän ostajia, toteaa Saarivuo.

-Asuntomarkkinat ovat olleet haastavan tilanteen edessä kuluvana vuotena korkojen ja inflaation nousun vuoksi. Markkinatilanne on varovainen ja yleiset kustannuspaineet heikentävät asuntojen myyntiä entisestään, Saarivuo jatkaa.

-Kiinnostus Pyynikin hanketta kohtaan on ollut alusta asti hyvä ja markkinatilanteen haasteellisuudesta riippumatta, vapaana olevat uniikit Pyynikin Mestarin asunnot keräävät esittelyihin paljon asunnoista kiinnostuneita ostajaehdokkaita, Saarivuo kertoo.

Pyynikin asuntoja myy Huoneistokeskus Oy Tampere. Vapaita asuntoja voi tiedustella p. 020 780 2300 tai 020 780 2350. Katso lisätietoja Pyynikin Trikoosta ja myytävistä asunnoista: https://pyynikintrikoo.fi/